Zombieäiti lohduttaa lasta

Konkretiaa siitä, miten hoidetaan tilanne kun lapseen sattuu tai joku muu mättää klo 2.12 yöllä. Se joko huutaa suoraa huutoa sängyssään tai siinä kainalossa ja sillä on vaikkapa kasvukipuja tai korvakipua.

1. Lääkitse kipu

Samalla kun haet sen lääkkeen käy itse pissalla, koska todennäköisesti sitten kun se huuto on loppunut ja lapsi rauhoittunut, niin huomaat että olet kupla otsassa, etkä voi liikahtaakaan ilman että huuto alkaa uudestaan.

Ennakkovalmisteluina kannattaa siihen lääkekaapin tai vastaavan oveen teipata isolla lappu, jossa kerrotaan selkeästi kunkin tarjolla olevan kipulääkkeen annostelu jokaiselle lapselle nimellä mainiten erikseen. Siinä keskellä yötä ei todellakaan muista mitä se lapsi painaa tai missä ne annosteluohjeet olivatkaan. Nimen ja ehkä iän voi muistaa.
 

Lasten kipua lääkitään turhan varovaisesti ja koska kipulääkkeen vaikuttaminen kestää jonkun aikaa, niin kannustan lääkitsemään heti, jos tietää että lasta sattuu eikä vain vituta. Huvikseen niitä kivan makuisia pureskeltavia tabletteja ei toki kannata syödä, mutta kipu on hyvä lääkitä. Jos käyttää kivun lääkitsemiseen muuta kuin apteekkivalmisteita, niin niidenkin sijainti ja annostelu on hyvä olla selkeästi tiedossa.

2. Ota syliin

Ei tarvitse ottaa konkreettisesti syliin, ja kaikki lapset eivät pidä läheisyydestä ja joskus kosketus voi sattuakin, mutta usein se fyysinen läheisyys ja kosketus auttaa. Se tuottaa mielihyvähormoneja ja ohjaa tunneaistia muuallekin kuin kipukohtaan. Toisia voi silittää, toisia keinuttaa, toisia taputella - kokeile mikä sinun lapsellesi on hyvä.

3. Laula 

Jep. Ihan oikeasti. Ennakkovalmisteluna kannattaa jo raskausaikana opetella joku simppeli laulu niin hyvin, että sen osaa vaikka nukkuessaan. Kun sitä laulelee sille vauvalle jo kohdussa, niin se lohduttaa syntymästä lähtien, mutta myöhemminkin ehtii. Lauluksi ei kannata valita mitään liian monimutkaista, vaikka se olisi kuinka kaunis. Meillä on toimineet Kas kuusen latvassa, Makeasti oravainen, Tiu tau tilhi ja Jos voisin laulaa kuin lintu voi ja muutama muu tuutulaulu. Usein niitä sanoja tulee vähän sovellettua puoliunissaan, mutta jos lapsi sen huomaa, että nyt meni väärin, niin sehän tarkoittaa vain sitä, että kipu ei enää ole päällimmäinen asia mielessä.

Keskimmäiselle löytyi lopulta Minä olen kissa, kissa, kissa, minä olen kissa ja osaan naukua. Miau miau miau, miau miau miau, miau miau miau miau miau miau miau. Siinä on tullut laulettua korvakierrelapsen kanssa läpi koko eläinkirja ja todellakin mietittyä mitä se kettu sanoo.

Mutta miksi pitäisi laulaa - varsinkaan jos ei osaa? Ensinnäkin siksi, että se ääni ja toistuva tuttu melodia ohjaa lapsen huomiota pois kivusta. Kuten kosketuskin, se antaa muita aistimuksia kuin kipuaistimus. Lapsi voi oppia tarttumaan siihen ääneen sen kivun sijaan ja oppii yhdistämään sen laulun siihen, että vanhempi yrittää auttaa.

Toiseksi laulu myös aiheuttaa matalaa värinää rintakehän alueella, ja tämäkin ohjaa lasta pois kipukuplasta ja on rauhoittavaa, jos se lapsi on siinä lähellä. Tämä samainen matala hyrinä rentouttaa myös vanhempaa - hermot kestävät paljon paremmin, kun sykettä tasataan laulamalla matalalta. Laulaminen pakottaa hengittämään rauhallisesti ja tasaisesti. On vaikea kirkua raivosta ja uupumuksesta, jos laulaa.

Vaikka erilaiset perinnelaulut ovatkin mukavan monotonisia ja rauhoittavia, niin laulua valitessa kannattaa kiinnittää huomiota lyriikkaan sen verran, että ei joudu selittämään kuusivuotiaalle mitä tarkoittaa "mitähen sie veljesi tapoit poikani kultainen". Muutenkin ironisten sanoitusten kanssa on hyvä pohtia sitä, että samaa laulua voi joutua laulamaan toistakymmentä vuotta.

Miksi, oi miksi?

Mä oon aika rasittava tyyppi. Tiedättekö, sellainen joka osaa tosi hyvin korjata muiden elämää hyvää tarkoittavine neuvoineen ulkopuolelta. Oma elämä on kaaos, kotona on vain parittomia sukkia ja ai niin - omaa elämäähän mulla ei itse asiassa olekaan.

Olen järkkymätön besserwisser, jauhan aina samat asiat ainakin kaksi kertaa, puhun liian kovalla äänellä ja liian nopeasti ja kaiken lisäksi olen vielä ruma ja läski. Myönnän myös moraalisen ylemmyydentuntoni sen suhteen, että minä teen kaiken aina tosi oikein ja harkitusti: luomuruokaa ja syliaikaa ja kasvattavia harrastuksia lapsille ja pusuja ja ainakin 10 minuuttia laatuaikaa joka päivä sille ihanalle puolisolle. Siis teoriassa.

Mutta toisaalta mä oon aika hyvä tyyppi kuitenkin. En sen takia, että olisin jotain, vaan siksi että olen päättänyt uskoa siihen. Olen aktiivisesti päättänyt antaa itselleni anteeksi sen, että välillä hommat kusee pahasti, äiti huutaa kupeidensa hedelmille äänensä käheäksi ja karjuu aamulla että ihan sama saatana, syökää sitten niitä muroja vaikka joka päivä, mua ei kiinnosta teidän vitamiininne. Jotka se sitä paitsi unohtaa antaa lapsille.

Rämmittyäni ylös masennuksesta olen yrittänyt opetella ihmisten perustaitoja. Kuten kampaamaan melkein joka päivä omatkin hiukseni ja totetamaan, että jos ei sen lapsen hiukset ole joka päivä niin kauniisti ja vaatteet oikein päin, niin en minä ole epäonnistunut ihmisenä enkä äitinä. Olen opetellut löytämään itseni ja väsymykseen asti toistanut mantraa siitä, että olen oman elämäni tärkein ihminen.

Äidilläkin on ihmisarvo - muutenkin kuin lastensa kautta. On ihan oikein ja reilua, että minä saan käydä vessassa, vaikka lapsi ulvoo, ettei saa sukkia jalkaansa. On välttämätöntä ottaa joskus omaa aikaa ja käydä kylässä itsensä luona, jottei unohda kuka on.

Tiedän, että meitä on muitakin. Itselleen kohtuuttomia vaatimuksia asettavia naisia, jotka mahdottomien olosuhteiden keskellä taistelevat sen puolesta, että ne läheiset ja rakkaat eivät kärsisi. Ongelma on siinä, että sitä itseä ei muisteta laittaa sinne läheisten ja rakkaiden ihmisten joukkoon. Ei minulla ole oikotietä eikä patenttiratkaisua siihen miten se onnistuisi, mutta joitain vinkkejä, jotka jotkut ystävät ovat kokeneet hyödyllisiksi.

Minä en voi auttaa sinua. Mutta jos saat täältä edes pienen idean ja voimaa siihen miten voit auttaa itseäsi seviämään tänään iltaan asti, niin tavoitteeni on saavutettu. Koska sinä olet sen arvoinen!