Ensin pitää miettiä, että mistä sitä lomaa oikeastaan haluaa ja tarvitsee? Mitä loma sisältää? Onko loma aikaa perheen ja lasten kanssa, vai onko se perhe ja lapset se "vastaava", josta lomaa pitäisi ottaa. Entä jos ei olekaan töissä tai opiskelemassa, josta saa sen kesäloman, vaan on kotona lasten kanssa, työttömänä, sairauslomalla tai muuten työelämän ulkopuolella. Voiko pienten lasten vanhempi, joka onkin esimerkiksi pitkällä sairauslomalla tai eläkkeellä pitää 5-10 viikon loman toipumisestaan? Helpommin kuin se työelämässä oleva työstään? Näitäkin kysymyksiä on tuttavapiirissä joututtu pohtimaan.
Aikuinen ihminen tuskin saa lomaa ihan kaikesta kovin usein, se vaatii yleensä poistumista siitä kotiympäristöstä, että ne tiskit eivät vainoa ja silti se vastuu perheestä helposti seuraa. Monen vanhemman loma tuntuu olevan sitä, että kerrankin saa rauhassa keskittyä olemaan perheen kanssa. Toisaalta yllättävän moni myös haaveilee siitä, että saisi kerrankin rauhassa siivota tai remontoida tms. Enpä olisi uskonut kaksikymmentä vuotta sitten kuuluvani siihen joukkoon. Osa taas haluaa lähteä matkoille ilman lapsia, yksin tai puolison kanssa.
Moni äiti (juu, yleistys) kokee raskaimpana arjessa kokonaisvastuun kaikesta. Kotona on ne lapset ja puoliso, jotka toki tekevät asioita, jopa pyytämättä, mutta se lopullinen vastuu kaiken muistamisesta ja koordinoinnista on sillä äidillä. Äiti on se kodin projektipäällikkö, toiminnanjohtaja ja kaiken koordinoija. Näistä minunkin teksteistäni ehkä huokuu se, että kyseinen tilanne vallitsee tässäkin huushollissa. Välikausivaatteet ja uudet hammasharjat ja koulun diskon arpajaispalkinnot vain automaagisesti ilmestyvät jostain - tai ainakin se tietoisuus siitä, että nyt olisi aika hankkia niitä. Tai niin se perhe kuvittelee.
Aika ajoin minä jaksan motkottaa asiasta. Jonkun verran on myös siirretty vastuukokonaisuuksia toisille ja jos se vastuu on nimetysti siirretty, niin sitten se tosiaan on sillä vastuunkantajalla. (Ainakin siihen asti, kun äidillä menee hermot ja se joko hoitaa asian itse tai vähintään muistuttaa asiasta.) Jos se koululainen ei saa niitä likaisia vaatteitaan pyykkikoriin, niin sitten sillä ei ole puhtaita vaatteita. Häveliäisyyssyistä en lisää esimerkkejä perheenjäsenistä, jotka voisi tunnistaa ;-)
Ideaalitilanteessahan se vastuu jakautuisi tasan kaikkien kesken tai ainakin perheen aikuisten kesken ja lapsille osansa. On perheitä joissa näin tapahtuu. On perheitä, joissa se tapahtuu vuosikausien opettelun jälkeen. Ja sitten on perheitä, joissa se ei tapadu minkään maailman itkupotkuraivareilla tai lakkouhkauksilla tai siivouslakoilla.
Tähän ongelmaan aika usein, mutta ei aina, toimiva ratkaisuni on ehdoton hyväksyntä. Näin nyt vaan on. Ehdottomalla hyväksynnällä ja tilanteeseen alistumisella ja tilanteen sietämisellä marttyroiden on eroa. Omalla kohdallani se ehdoton hyväksyntä on tietoinen valinta ja tosiasioiden tunnustaminen. Minä nyt vain satun olemaan perheen paras koordinoija. Minun persoonallisuuteni ja taitoni ovat muita perheenjäseniä paremmat ja vaatimustasoni korkeampi monessa asiassa.
Jos se muu perhe ei vaan halua ja kykene sitä kokonaisvastuuta jakamaan, niin voi valita kaksi tapaa suhtautua asiaan: joko tapella vastaan tai käyttää se tappeluun menevä energia asioiden hoitoon. Jos vuosien varrella olen huomannut, että kaikki yritykseni siihen yhteisvastuuseen päätyvät vain asioiden unohtumiseen ja minun ärsyyntymiseeni, niin helpompaa on lopettaa ärsyyntyminen. Toki tämä on helpompaa, jos se toinen aikuinen edes yrittää, eikä ole sitä mieltä että koko asia ei edes kuulu hänelle ja tekee osansa käytännön asioissa.
Käytännössä: jos minä haluan jotain, niin teen sen. Jos en jaksa, niin se jää tekemättä tai joku muu tekee sen ja siitä on sitten turha valittaa kenenkään muun. Jos minä haluan lomamatkalle, niin sitten minä kysyn mielipiteitä, huomioin ne tai en, suunnittelen mieleiseni reissun ja kysyn kuka perheenjäsenistä haluaa osallistua. Sitten ollaan kiitollisia ja pidetään valitus siellä omassa masussa, jos ei kerran tehdä itse mitään. Joskus hommia halutaan tehdä yhdessä, minä annan mahdollisuuden - en vaadi. Jos ei huvita tai en jaksa, niin sitten ei tehdä ja se joka valittaa asiasta saa sitten tehdä itse. Toki vain näissä loman vapaaehtoisissa, en minä perhettä ruuatta jätä ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
Ei ole mikään pakko järjestää sivistäviä reissuja muinaislinnan raunioille kasveja keräilemään, ei ole pakko mennä huvipuistoon, ei ole pakko, jos kukaan ei vaan kerta kaikkiaan jaksa. Ei ole mitään järkeä siinä, että äiti väkertää yötä myöten suunnitelmia ja varaa matkoja ja laskee budjetteja ja hoitaa kaiken - ja on sitten elokuussa puolikuollut ja itkee väsymystään, mutta olipahan kaikilla kiva loma.
Minä muistan eräänkin reissun, jolla olen jossain vaiheessa saanut pienen raivarin jossain kesken kaiken, kun ei kaikki menekään just niin kuin suunnittelin. Kun se lapsi saa keskellä Tukholmaa kohtauksen, että se ei halua astua niillä upouusilla kesäkengillään (joita metsästettiin kolmesta kaupasta) märälle kadulle, ettei ne kastu, niin voi joko nauraa tai räyhätä että on se nyt perkele, kun ei voi Crocsilla astua vastapestylle laatoitukselle. Nyt valitsisin sen ensimmäisen - jos minulla olisi voimia valita.
Me emme meneä tänä vuonna Viroon. Me emme taida mennä edes Turkuun (hei mä järkkäsin just sinne kahden yön kylpylöinnin, kun jaksoin ja halusin!). Me mennään Hankoon, jos puoliso hoitaa reissun ja majoitukset ja mummoloihin varmaankin. Mutta lisäksi me tehdään keittiöremontti ja muuta pikkuremppaa (okei, ei me tehdä läheskään kaikkea ite) ja suunnittelin raivaavani kangaskaappini. Se saa luvan olla okei - en minä halua olla uupuneena ja kiukkuisena jossain vuoristossa vaeltamassa lasten kanssa, tai edes lojumassa ulkomailla auringossa. Jos ne haluaa jotain sellaista, niin kysykööt vaikka tuolta toiselta vanhemmalta. Jos se ei jaksa, niin me uidaan silloin tällöin lähiseudulla, hoidetaan puutarhaa ja maalataan vaikka kiviä. Piirretään katuliiduilla ja käydään Linnanmäellä, koska me käydään siellä joka juhannus.
Ja se on ihan okei. Ehkä tästä kesästäkin selvitään ilman suuria hermoromahduksia. Tai ainakin ne menee ohi ja unohtuu ja tulee kivaakin. Ei oo pakko, jos ei halua eikä jaksa, vain siksi että pitäisi. Niitä pakkoja on arjessa ihan tarpeeksi, lomaan ei kannata haalia uusia.
Rentouttavaa lomaa niille, joilla sellainen on. Rentouttavia taukoja kesään niille, jotka eivät saa lomaa. Ota omaa lomaa edes muutama tunti, jos mahdollista - mistä sitä lomaa sitten kaipaatkin! Ei se niin vaarallista ole, jos joskus menee vähän vinksin vonksin. Muista: hartiat rennoksi, hengitä syvään.
Luvatuista postauksista taitaa olla vielä tekemättä se Överin Itseironian tarina, niksipuolelta on kyselty ruokavinkkejä ja lisäksi voisin kertoa siitä, miten meidän koululaiset tahtoo pisteitä. Ja siihen liittyy toki niitä tehtäväkortteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti