Oman päänsä portsarina.

Rakkaat masentuneet, ahdistuneet, väsyneet ja muutenkin angstiset kollegani ja muutkin lukijani. Tänään esittelen teille vanhan ystäväni jo vuosien, vuosikymmenten takaa. Hän on monelle teistäkin tuttu, vaikka ette ole ehkä huomanneet, miten läheinen suhde teillä onkaan! Hän liikkuu keskuudessamme kuin kuka tahansa meistä, näkymättömänä, mutta vaikuttavana. Hän on Masennuksen Ääni.

Masennuksen ääni piiloutuu ihmisen olkapäälle ja alkaa kuiskia sieltä Totuuksia. (Toim. huom: yliviivauksella kirjoitetut sanat ovat ystäväni Masennuksen Äänen juttuja, ja ne ovat ihan silkkaa hevonpaskaa, ja niitä ei tule kuunnella!!! Toistan, ne ovat pahantahtoisia valheita, älä kuuntele! Saa lukea tässä esimerkkeinä kyllä, mutta ei kannata kuunnella ja uskoa.) Yleensä nämä mukatotuudet ovat negatiivisia ja syyllistäviä ja ahdistavia ja vastaansanomattomia ja salakavalasti ihminen alkaa uskoa niihin. Tiedättehän: jos jotain toistellaan tarpeeksi vakuuttavasti tarpeeksi monta kertaa, niin siitä tulee helposti sellainen Totuus. Masennuksen ääni puhuu usein minä-muodossa ja erehdyttää sinut luulemaan, että sen selitykset ovat omia ajatuksiasi.

Mä oon niin tyhmä, laiska ja ruma, että kukaan ei voi mua rakastaa. Argh, olen niin paska, että olen pilanut omani lisäksi myös lasteni, puolisoni ja lemmikkimarsuni elämän. Jos mä vaan yrittäisin vähän enemmän, niin täällä olisi siistiä. Kuka tahansa muu jaksaa tehdä luomutäysjyväspelttipinaattiletut itse lypsämäänsä onnelliseen maitoon ja mä vaan syötän lapsille eineslettuja. Aina mä unohdan palauttaa kirjastokirjat, mun pitäis saada julkista ruoskintaa siitä hyvästä. Että mä oon huono. Miten voi olla ihminen näin idiootti! Miten voi olla niin tyhmä, ettei osaa edes nukkua, sen osaa vauvakin (hah!). Jos mä vaan söisin järkevästi ja liikkuisin enemmän ja nukkuisin hyvin, niin takuulla jaksaisin paremmin. Kukaan ei koskaan halua mua töihin, koska mä en osaa mitään. Mä en oo mikään masentunut, mä oon vaan tyhmä ja laiska.

Jos joku hokee tuollaista koko ajan aivoihin, niin helposti sen alkaa uskoa. Sehän on ihan loogistakin, koska jos mä en olis näin huono ihminen, niin enhän mä ansaitsisi masentua, sitä paitsi enhän mä edes osaa masentua oikein. Koska jos mä olisin masentunut, niin kai nyt joku muukin sen huomaisi ja tekisi jotain ja koska kukaan ei tee, niin se tarkoittaa että mä en oo masentunut, vaan ainoastaan huono ihminen, josta kukaan ei välitä.

Noin yleisesti olen sitä mieltä, että elämässä pitää opetella tulemaan toimeen erilaisten tyyppien kanssa ja useimmilla on joku syy käyttäytyä niin kuin käyttäytyy, mutta toi Masennuksen Ääni on sen verran vittumainen kaveri, että sen mä kyllä heivaisin helvettiin mutisemasta, jos olisin tän lafkan portsari. Ei kun hei, mähän olen! Mutta aika paska portsari kuitenkin, sehän puhuu ihan totta vaan ja viestintuojaa ei saa kivittää.

Kaiva nyt sieltä jostain Masennuksen Äänen takaa esiin ystävän ääni. Se sanoo sulle, että se Masennuksen Ääni ei ole sinä itse. Vaikka sen nimikirjaimet on MÄ (hämäävä paskiainen), niin se et ole sinä. Se on sairaus, se on jotain joka ei ole sinä, vaikka on tullutkin sinuun asumaan ihan pyytämättä. Häätäminen on vaikeaa, mutta ainakin sitä voi olla huomaamatta parhaansa mukaan. Jos voimia riittää, niin sille voi väittää vastaan, mutta usein se on onnistunut jo viemään voimat.

Älä kiellä "itseäsi" ajattelemasta negatiivisia, vaan ota se sellaisena itsesi ulkopuolisena masennuksena, joka yrittää puhua sinua ympäri. Ajattele, että se on kuin sukujuhlissa joku ärsyttävä humalainen setämies (tai tätinainen), joka jankkaa koko ajan samaa paskaa, josta olet ihan eri mieltä. Sen kanssa on ihan turha alkaa väitellä asiasta, koska se ei vaan tajua, eikä kykene ottamaan vastaan mitään, eikä sen kanssa voi keskustella. Sanot sille että joo joo, aha, vai niin ja annat sen mennä saman tien toisesta korvasta ulos. Sanot sille mielessäsi, että siinähän jauhat paskaa, tuo ei ole totta. Oikeastihan minä olen ihan hyvä tyyppi, minä muistan joskus olleeni ihan hyvä tyyppi, mutta nyt se ei vaan meinaa löytyä se muisto tai se tunne, koska se masennus jauhaa sitä samaa negatiivista puppua siinä korvan juuressa niin kovaa. Sivuuta se, totea että jahas, taas tuli tommonen, kylläpä on kekseliäs tyyppi se masennus, mutta väärässähän se silti on. Hitlerkin oli hiton vakuuttava, mutta ei se oikeassa ollut. Älä kiinnitä siihen huomiota, anna sen höpistä vaan.

Joo, kuulostaa aivan mahdottomalta ja nönnnönnnöööö, ei se oo niin helppoa ja muita vastalauseita. Ei, se ei ole helppoa, mutta hyvä puoli on siinä, että sitä voi yrittää aina uudestaan. Ja pitääkin. Mitään ei häviä, jos ei aina muista, mutta jos vaihteeksi muistaa, niin sehän on loistojuttu! Mitä useammin muistaa, sitä helpompaa se on. Välillä se unohtuu, ja sitten taas joskus sitä voi suorastaan alkaa nauraa sille masennukselle, joka taas yrittää esittää maailmanvaltiasta ja selittää jollain kierolla tavalla, että koska unohdit paperinenäliinan puolisosi housuntaskuun (tosin se laittoi ne itse koneeseen, mutta tietenkin se on sinun syysi kun et muistuttanut), niin olet onnistunut pilaamaan puolisosi, lastesi ja koirasikin elämän ja ansaitsisit kuolla ellet olisi niin paska että se kuolema olisi liian helppo juttu rangaistukseksi tästä. 

Hyvä portsari tietysti vakuuttaa myös fyysisellä olemuksellaan. Sen lisäksi että sivuutat sen masennuksen äänen ja yrität ehkä todeta sille, että nyt taitaa tulla sen sortin pohjanoteerauksia, että taitaisi olla aika poistua tästä baarista, kiinnitä huomiota siihen miltä se tuntuu fyysisesti. Siellä se istuu olkapäillä ja vetää ne lysyyn ja estää hengittämisen. Suorista siis selkäranka ja rentouttele hartiat ravistelemalla, yritä näyttää sille masennukselle, että se ei ole niin painava kuin se luulee. Hengitä syvään ja rauhallisesti, puhalla pitkään ulos. Hymyile. Hengitä, rentoudu, yritä näyttää vakuuttavalta vaikka se on ihan mahdotonta tällaiselle luuserille ja totea ystävällisen määrätietoisesti, että minä valvon nyt järjestystä tässä päässä, ja teidän on aika poistua.

Ja vaikka joskus tuntuu, että se oma pää on varmaan aika huonotasoinen räkälä, kun sinne kerta pesiytyy tuollaista ördäävää paskanjauhaja-kantajengiä, niin turha huolehtia. Ne masentuneet aivot kun tuppaavat olemaan sellaisia lämminhenkisiä matalan kynnyksen paikkoja, että niihin on helppo tulla vähän ei-toivotummankin aineksen, mutta käytöshäiriöistä lentää silti pihalle. Masennuksen ääni on krooninen häirikkö ja se ei kuulu sinun päähäsi. Ohjaa se ystävällisen määrätietoisesti ulos. Kerta toisensa jälkeen. Ja vielä kerran ja uudelleen. Läsnäolollaan se saa kaiken pimenemään, peittymään savuun ja pölyyn ja sumenemaan ja haisemaan pahalle. Ohjaa se pois, niin hiljalleen alkaa näyttää taas paremmalta ja maailma ja elämä kauniimmalta ja valoisammalta. Kaikki vanhat ja turvalliset tutut eivät ole oikeita ystäviä ja niistä luopuminen voi olla vaikeaa, mutta Masennuksen Äänen voi antaa mennä.

Joo joo, kyllä mä tiedän että tää on ihan kirkasotsaista ja naurettavaa ja tekopyhää ja hyvähän mun on täällä sanoa ja ei se oo helppoa, mutta mitä menetät, jos se joskus onnistuukin?

Seuraavissa osissa tulemme tapaamaan Masennuksen Äänen pikkuserkunkaimankummit Överin Itseironian ja Yliherkän Torjunnantunteen. Jos mä jaksan ja saan aikaan kertoa niistä. Tästä jaksosta suuret kiitokset viisaille ystävilleni Siellä Jossain - olette ihania, anteeksi jos varastin ajatuksianne, kun ei mulla omia ole kiitos kaiken viisautenne jakamisesta ja palloseinänä toimimisesta.