Älypuhelin ja perhelukkari - koko perhe koordinoituu

Aika usein siinä perheen arkeen on osallistumassa toinenkin aikuinen. Toisen aikuisen kanssa on hyvä jakaa vastuuta, mutta jösses että se vaatii joskus koordinointia! On niitä perheitä, joissa ei ikinä ole mitään ylimääräistä ja kaikki menee sen enempiä kommunikoimatta harmonisesti ihan itsestään, mutta ehkä enemmistössä ainakin tätä lukevissa perheissä on loputonta sähläämistä sen kanssa kuka hakee kenetkin mistäkin ja vie ja tuo ja missä syödään ja onko ruokaa ja mulla on sittenkin kokous ja milloin mä muka ehdin lenkille.

Meidän perheessä oli tilanne, että yksi aikuinen muistaa ja ymmärtää parhaiten lukemansa ja toinen taas puhuu niin paljon, ettei itsekään muista mitä sanoi, mitä sovittiin ja mistä vaan oli puhetta (tai ainakin ajatusta). Ei niitä lapsia ole kovin usein ollut hukassa, harvemmin aikuisiakaan, mutta ei myöskään aina siellä missä pitäisi. Tämän haasteen kohtaaminen toi meille perhelukkarin ja koordinoinnin älyteknologialla.

Tekniikka auttaa meitä synkronoitumalla puolestamme jossain pilvessä. Älyteknologian korvaamattomin ja oikeasti älykkäin saavutus on mielestäni kauppalista! Vau. Ajatelkaa vähän: sinne voi kuka tahansa älypuhelimen omistava perheenjäsen kirjata, että ketsuppi on vähissä ja minä haluan hedelmäpommijugurttia. Sitten se, joka menee kauppaan katsoo mitä tarvitaan. Kun se laittaa sen ostoskärryyn, niin naps vaan ja sen voi poistaa listalta. Ei enää haahuilua, ei kotona olevia kauppalistoja, ei sen muistamista onko juustoa. (Eikä käy kuten kaverille, jonka mies toi tänään kaupasta tavarat alkuviikon kauppalistalla - kätevää kun kaikki oli löytynyt helposti!) Ja parastahan on se, että me voidaan jättimarketissa kuljeksia omia reittejämme ja nopeuttaa hankintoja, kun toisen klikkaama poistuu listalta saman tien. Cool.

Eri ostoslistoihin voi sitten kirjata, että meidän Ceetami tarvitsee uudet futiskengät. Ei just nyt, mutta kun menette urheilukauppaan, niin ostakaa. Meillä on muistissa mm. kaikkien kotona olevien lamppujen koot ja mallit, koska edellinen asukas on siinä suhteessa halunnut vaihtelua elämäänsä, eikä me todellakaan muisteta missä on pienikantainen halogeeni ja missä GU10-kanta ja ne viisi muuta vaihtoehtoa. Siellä Prismassa kun muistaa ehkä, että toinen vessa on pimeä, mutta millaisiahan lamppuja sinne tarvittiinkaan... Okei, koordinoituneissa perheissä on aina varalamppuja, mutta jos nyt jollain vaikka ei olekaan, eikä se kynttilänvalossa pissiminen ole # parasta just nyt.

Toinen synkronoituva älykäs perheenjäsenemme on kalenteri. On omat kalenterit, joihin merkitään omat menot, jotka muut näkevät valinnan mukaan joko kokonaan tai vain sen, että äiti ei nyt ole käytettävissä. On esikoisen menot, joihin se voi mennä itsekseen. On toisen aikuisen menot. Ja sitten on perhekalenteri, johon merkitään ne hommat, joissa pitää olla ainakin toisen aikuisen lapsen mukana.

Sen lisäksi meillä on dynaaminen perhelukujärjestys. Pienimmillä ei ole älypuhelimia, ja muutenkin homma hahmottuu ja näkyy koko ajan, kun se on siinä keittiön seinässä. Meillä ei ole perinteistä perhekalenteria, eikä edes vuosikalenteria näille jutuille, vaan meillä on joka viikolle oma aanelonen, joka tulostetaan. Sitten sunnuntai-iltapäivänä otetaan se paperi ja kirjataan sieltä pilvikalenterista kaikki paperille. Sinne listataan myös koululaisten liikuntapäivät (= varusteet mukaan), päiväkotilaisen retket ja muut, lääkärit ja puheterapiat ja kokoukset ja harrastukset ja kaikki, joka vaatii jotain tai jossa jonkun pitää olla.

Kalenterissa on oma sarake jokaiselle perheenjäsenelle ja oma rivi jokaiselle päivälle. Kun kalenteri on kirjoitettu, se käydään yhdessä läpi. Yhdessä, koko perhe, ei pelkästään aikuiset. Pieninkin on istunut pöydän ääressä kaksivuotiaasta asti kuuntelemassa, että torstaina hän on menossa teatteriin ja lauantaina mennään serkun luo kylään. Jokainen saa osallistua. Jos on vaikkapa eväitä vaativia harrastuksia, niin voi jopa esittää toiveita eväistä ja muutenkin kysellä. Voi kertoa haluaako tulla mukaan toisen lapsen uimakouluun, vai jääkö kotiin.

Tältä perhelukkari voi näyttää sunnuntai-iltana (klikkaamalla vähän isommaksi):

Meillä tämä tapahtuu sunnuntai-iltapäivisin välipalan yhteydessä. Ensin syödään ja sitten käydään viikkolukkari läpi ja syödään jätskiä. Pieni motivaattori ylläpitää kiinnostusta rutiinin - ja on meidän perheen ikioma perinne. Kalenteri teipataan seinälle, ja pieninkin näkee siitä, että tänään tai huomenna on jotain. Vaikka ei saisi selvää, niin voi sitten kysyä, että mitä mulla lukee tossa torstaina. Erityisen kätevää tämä on hitaasti lämpiäville lapsille, joilta voi sitten joka ilta rastittaa menneen päivän pois ja kerrata mitä loppuviikolla on tulossa. Ei ehkä tarvitse etsiä niitä luistimia vartti ennen lähtöä paniikissa ja kuunnella kun lapsi ulisee että miksei kukaan oo kertonu mulle että tänään on luistelua ja mä en haluuuuuu luistella.

Dynaamisen kalenterista tekee se, että se elää tarvittaessa viikon mittaan. Eihän mikään ole koskaan kuten suunnitellaan, joten siellä viuhuu punakynä, syntyy rinkuloita ja nuolia ja lisätään Beetamin leikkitreffit jotka sovitaan vasta edellisenä päivänä. Mutta siinä se on, kaikkien nähtävissä keittiön seinässä, ja sitä voi sitten joka aamu vilkuilla että mitäs tänään ja illalla että mitäs huomenna. Jäätelömotivoinnilla, kännykkämuistutuksilla ja muilla vastaavilla keinoilla siitä tulee rutiinia jo muutamassa vuodessa! Okei, kuukausi tai pari riitti sen huomaamiseen, että tämä toimii. Meidän perheessä. Teillä voi homma unohtua, olla toimimaton tai alkaa toimia heittomaalina ketsuppisille lihapullille, mutta eipä tuolla paljoa häviä jos kokeilee?

Seuraavana sunnuntaina voi löytyä jotain tällaista:

Sitten otetaan uusi puhdas paperi ja käydään sen kimppuun!


Soundtrack:Leevi and the Leavings: Onnelliset