Taustaa eli avomielinen mukahaastattelu.

Kuka minä olen?

Kolmen lapsen keski-ikäinen äiti. Keskeneräinen ihminen opettelemassa elämää. Itseironian kruunaamaton keisarinna, joka haluaa tosissaan auttaa kaikkia ja unohtaa auttaa itseään. Naiivi uskossaan, että kaikissa ihmisissä on jotain hyvää ja kaikki haluavat toisille hyvää, kunnes toisin todistetaan. Todisteet saatuaankin loputtomasti ihmisten motiiveja ymmärtävä, liian hajamielinen pitkävihaiseksi.

Tuottaa tekstiä paljon ja harkitsematta, mutta pelkää puhelimella soittamista.  Ihminen, joka osaa vähän kaikkea, muttei paljon mitään. Entinen moneen kertaan masentunut, todennäköisesti tulevakin masentunut, koska sellainen se tämän taudin ennuste on. Jos se on toistunut monta kertaa, se lisää todennäköisyyttä uusiutumiseen. Uskon että ensi kerralla olen taas valmiimpi kohtaamaan sen.

Miksi minä aloin kirjoittaa blogia ja mitä sillä ajattelin saavuttaa? 

Eräässä viiteryhmässäni (The Äitifoorumi, hei hei vaan!) olen yrittänyt jakaa tässä elämän varrella kertyneitä keinoja muillekin. Usein ne jutut tulevat sen ihmeemmin miettimättä, juuri sille tietylle ihmiselle, tiettyyn tilanteeseen. Kuitenkin kävi ilmi, että moni muukin tykkää ideoista - esimerkiksi Tahmalappumetodista, joka on ollut käytössäni jo pitkään. Jokunen vuosi sitten kävin myös Anne te Velde-Luoman kurssin Apua hukun tavaraan työväenopistossa ja huomasin siellä, että minullahan on jo paljonkin hyviä keinoja niin tavaroiden kuin varsinkin mielen kaaoksen hallintaan - kuten tarralaput. Mietin Ammattijärjestäjän opintojakin, mutta silloin ei ollut voimia. 

Kuvitelmissani ei ole jakaa Suuria Viisauksia kansalle, eikä tehdä blogia, jolla voin tahkota miljoonia, vaan koota näitä sinne tänne heitettyjä juttujani yhteen paikkaan - jottei väsymyksestä sekopäisten äitien hyvää tarkoittavien ystävien tarvitsisi miettiä, että missä se siitä selittikään ja miten se meni. Koska eihän ne väsymyksestä sekopäiset äidit itse mitään jaksa kuitenkaan, siksi tarvitaan ystäviä. Toisaalta myös siksi, etten pääsisi unohtamaan, että minullakin on hyvät hetkeni, ja niitä viisaita keinoja voisi itsekin käyttää.

Toisaalta haluan myös kirjoittaa siitä miten tärkeää on rakastaa läheistensä lisäksi itseään. Eikä se rakastaminen riitä, pitää myös kunnioittaa. Elämää ei tarvitse suorittaa, ei millään osa-alueella. En toki sano, että tartu hetkeen ja tavoittele unelmiasi ja jätä kaikki - vaan sanon että kasaa ittes ja yritä toipua ihmiseksi joka voisit olla ja kuntoutua kunnon veronmaksajaksi ;-)  Eikä se nyt niin selvää ole aina sekään, että sanonko itselleni vai sinulle. Kaikesta hienosta teoriasta huolimatta se oma pääkin on usein sotkussa - kodista puhumattakaan - mutta ainakaan se tilanne ei siitä parane, että syytän itseäni siitä että mikään ei koskaan ikinä toimi ja kaikki johtuu siitä että olen huono ihminen.

Tarjolla on siis yhdistelmä niksipirkkaa, tietoisuutta, rakkautta ja armoa itselle. Vertaisasiantuntijuutta väsymykseen ja masennukseen. Ei yläpuolelta - en minä ole parempi kuin kukaan muu - eikä alapuolelta, koska en ole huonompikaan. Kuten Oscar Wilde sanoi: Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja. Ole oma itsesi niin kuin vain sinä osaat. Älä ole se, millaisena haluaisit muiden sinut näkevän tai joka kuvittelet, että sinun pitäisi olla.

Miksi tuo osoite on juurtumista?

Pari vuotta sitten elämä meni monestakin syystä aika mullin mallin. Lähti matto alta, mopo käsistä, tuli turpiin ja entisillä naiiviuksilla läiskittiin päin korvia kuin toissaviikkoisella turskalla. (Eikö ole hieno kielikuva? Ei mulla ole hajua millainen on toissaviikkoinen turska, mutta kuvittelen sen olevan lötkö ja pahanhajuinen ja ällöttävä. Sitä paitsi turska kuulostaa melkein kirosanalta, kun sitä oikein ajattelee. Ajattele: Voi turskanperkeet!) Ensin meinasi mennä tosi hienosti ja kaiken piti olla hyvin ja elämässä visioita ja missioita ja loistava tulevaisuus, mutta sattuma heitti kapuloita rattaisiin ja sieltä rysähdettiin alas kovaa ja upottiin syvälle. Sinne masennuskuopan pohjalle, ja paskaa päälle.

Kaiken sen keskellä minua auttoi puumetafora. Elämänpuu on voimakas symboli, ja satuin osumaan musiikkiin, jossa puumetafora antoi voimaa. Minä ajattelin että se kaikki paska on hyvää lannoitetta, ajattelin miten on tärkeää juurruttaa itsensä maahan. Miten kasvu lähtee aina juurista. Löytyi koti, jonka pihalla on suuri puu. Puun alla puutarha, jossa pääsi lapioimaan konkreettisestikin.

Kiinalaiset (tai sitten jotkut muut) sanovat, että mikään muu ei ole tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää. Puutarhasta, omasta pienestä pihasta, tuli minulle paikka jossa on nähtävissä kasvun ihme ja kuolemaan johtavat epäonnistumiset samaan aikaan. Ei tullut mansikoita, nauriit ja palsternakat meivät parempiin suihin, kurkut kuolivat. Tuli porkkanoita, auringonkukkia, kesäkurpitsoita ja yrttejä. Tomaattejakin tuli, mutta suuri osa niistä kyllä jäi kypsymättä ennen kuin pakkanen listi ne. Sinne jäätyivät pystyyn kauniisiin istutuskoreihinsa.

Mutta ei se haittaa. Kaikesta kuolleesta tulee uudelleen multaa, materiaalia uuteen kasvuun. Ensi vuonna voi aloittaa uudestaan. Mikään ei ole pysyvää, mikään ei ole lopullista ja vaikka huolellisella valmistautumisella ja opiskelulla voin parantaa todennäköisyyksiä onnistumiseen, on lopulta niin paljon muitakin vaikuttavia tekijöitä, että parempi vaan ihmetellä ja iloita. Syksyllä taas viskoin sinne tänne satunnaisia siemeniä ja hautasin kukkasipuleita - kevääseen mennessä olen jo unohtanut mitä ja minne. Tiedossa on siis ainoastaan iloisia yllätyksiä!

Yritän siis kasvattaa itselleni juuria. Vahvoja juuria, joiden antamalla voimalla saan kasvatettua oksat, joilla voin kantaa hedelmiä ja suojata tarvitsevia. Yritän juurtua tähän hetkeen ja tähän paikkaan sen sijaan että muistelisin menneitä ja murehtisin tulevia.

Se musiikki. Ainakin nämä:

Ricky Tick Big Band & Julkinen sana: Ei tunnu missään. Masentuneempi biisi.
"Sun pitää vaan hoitaa sitä omaa, ei kaikkee voi kontrolloida."
"Kun kiipee yli huolien ei vuoret tunnu missään. Väistä iskut nuolien, ei vuodet tunnu missään. Elä minkä pystyt, pysy pystyssä ja muista: jos hyvin käy sut joskus ehkä tunnistetaan luista. Kun kiipee yli huolien ei vuoret tunnu missään. Väistä iskut nuolien, ei vuodet tunnu missään. Elä minkä pystyt, ystävä, ja muista: juuretkin on piilossa mut tärkein osa puista."

Happoradio: Kaunis ihminen. Toiveikkuutta. Tältä tuntui kun tajusin miten syvällä olin käynyt ja miten paljon joudun uskaltamaan. Miten en voi odottaa asioiden paranevan ja järjestyvän, vaan minun on pakko uskaltaa, pakko uskoa.
"Entäs nyt kun kyntänyt on peto pihamaan, polttanut tutuimman tien?"
"Entäs nyt kun särkynyt kompassi pyörii ja allakka autioituu? Vartes viimaan väsynyt ja kohtalon juoniin, sen metkuista kuivunut suu."
"Ja sattumaan taas sun täytyisi luottaa."
"Tapahtuu mitä tapahtuu, muista että oot kaunis ihminen. Vielä kasvaa puu, juuret vahvistuu, taivaankantta päin kätes ojentuu kyllä. Usko niin tai vähitellen lakastut."